Tervetuloa Lapin Kirjallisuusseuran sivustolle!

Lapin Kirjallisuusseura on avoin kaikille kirjallisuuden ystäville. Seuran jäseneksi voi liittyä hallitukselle osoitetulla hakemuksella osoitteessa: c/o Erkki Kaila, Kiveliötie 2 B, 96500 Rovaniemi, sähköposti: lapinkirjallisuusseura@gmail.com tai täyttämällä sähköisen hakemuslomakkeen

Verkkosivujen ja jäsenlehti Lapillisen lisäksi lappilaisen kirjallisuuden kuulumisia voit seurata Twitterissä.

Kirjallisuusseura on myös Facebookissa. 

Lue lisää seuran toiminnasta

 

RUNOKIRJAA TEKEMÄSSÄ, KESÄVERSIO

 

Runoniekka pakana,
istuu veneen takana,
mitä siellä tekemässä?
runokirjaa pesemässä.

Ja monennettako kertaa tässä vielä pestään ennen painoon lähettämistä? Painamisen jälkeen ei sille voi enää mitään. Se on lapsi sitten maailmassa omin avuin. Onneksi olkoon! Luojalleen vain kunniaksi tai kunniattomuudeksi. Ainoastaan epäonnistunut teos, floppi, tuo jonkun muun vaihtoehdon.

Mitä se opus sitten kuvaa? Paras että päähenkilö on hiukka hullu eikä tiedä kaikkea mutta vaistoaa jotain yliluonnollisesti tarinaa eteen vieden. Hänen maailmassaan on kaksikertaiset värit ja henkilöämme seuraa yksi pervoseikka koko ajan. Päähenkilö rakastaa kuin puhdas luonto mutta vastapuolet tulevat jokainen kohtelemaan häntä mukamas-tosimaailmallaan. Päähenkilö voi olla myös kissa tai kala mutta ei kissakala. Hän voi olla nuotiokirveskin.

 

MIKÄ PITÄÄ VENEESTÄ HEITTÄÄ

Mitä ei pidä kirjoittaa, kun aikoo saavansa tämän teoksen jälkeen liudan lisää töitään ihmisten hyppysien ulottuville:

on se maailman mulkkuihin mieltynyt
hiki-iässä
liki tässä kotirappukäytävässä,
asuva suulas talonmies yleisen pesu(huohuoh)huoneen
kaikenikäisten talon rouvien puksuttaja
uskovainen tytön isä tuo hartaan hauras aviisi,
panee minun muusikon ainuaani eikä aukia pyykkärille uksi!
korttelissakin korkeasti kadulla kaikaa sama karvaton korhonen!

minähän tein sen kanssa kahdelle lapselle elämän alun
kun se vannoi, että se tappaisi itsensä tuota ilman
2018 hoitojen jälkeen hän on mies
älä soittele öisin, lapset ovat isoja

Teksti tuntuu aidolta kokemukselta juuri kömpelyyksineen. ”Elämä on tarua ihmeellisempää”, mutta runo tarvitsee tarun. Taru on ihmeellistä hienompi.

Runossa maltin menettämisen kautta kuultaa omakohtaisuus ja valuu kitkeränkatkeran ajanjakson ränni. Loukkaantuminen toistettuna huvittaisi mutta ei toimi, kun vakavaa runoa ei suomen kielen kirjavuosissa ole enää ”osattu lukea” humoristiselta puoleltaan. Ehkä olemme sivistyneet ja syvästä toisen ivaamisesta hiukkasen päässeet?

 

JÄRVENSELKÄÄ KOHTI

Runokirjan muoto tulee olla vapaa, kunhan soi teoksessa yhtenäisenä.

Lähestymistapa? Laittaisin hieman erilaisen sisääntulon joka runoon kuitenkin niin että se erilaisuuden haku jää näkymättä.

Kohdelukijat? Älä ajattele alussa heitä, loppusilauksessa voi korostaa juoksevuutta ja luoksetulevuutta.

Tekijän ulkoinen olemus? Kannattaa käydä tsunamin aikana roikkumassa lyhtypylväässä tai perua viime hetkellä virkamatkalla nousu tulevaan onnettomuuskoneeseen. Glamour ja suosio seuraa elämänkärsijänä kotvan aikaa. Myöskään pohjoisen pitkätukkaisin kalju ei ole huono hahmo.

Oma maa, muu maa? Matkakirja on tietokirja, meidän taiteemme kelpaa erinomaisesti myös vientiin.

Taiteellinen kaari vai Ykköshitit? Iskevät runot omaan kirjaansa. Kaunista kirjallista kokonaisuutta vertaan rytmiltään kamariorkesteriin ja sijoittelultaan taidegallerian näyttelyyn.

Kenen Laulu? Milloin kenenkin lauluja lauletaan, luonnon puolesta.

Entä runoilija itse? Oletko noheva kylläpäs keksin -sanelija vai itkevä huilu? Onko niitä muita vaihtoehtoja?

Miehiä runolle enemmän! Tietänet toki, että kymmenien sanoittajavaltamerien itkun ja ilon pinnannousujen jälkeen, uroitten puolesta taisteltua, koko maailmassa on rauha.

 

SOUTAJALLE

Lopuksi sparraus: Kerran sitä tahtoi kirjoittaa proosaa, ne elämän ensimmäiset toistakymmentä vuotta, kun ei ollut vielä tätä hengissä pysymisen hätää.

Runo tuli siksi, kun kunkin; elämän ja ne kaksi aikaa siitä poissa ollessa, viettäisi mahdollisimman täyteläisinä. Ei silloin vain proosan perään haukotella.

Proosa voi niin hyvin, että joskus kateeksi käy. Mutta suosio syö!

Me säkeillä ammutaan pitkät kuvat kuin jousennuolet pieneen tilaan, iltaan lyhyeen. Vaikka vähälle huomiolle jääden. Samassa otsallamme omenaan vastaan otetaan. Inspiraatio on omena. Ole nuoli, ole Wilhelm Tell. Aina pikkuisin kesäajatuksin.

 

Runokirjaa pukkaa.

 

 

Tapani Tavi

Runoilija-kirjailija 

 

Lisätietoja