Rovaniemellä kaupunginkirjastossa järjestettyyn tarinaniskennän aluemestaruuskilpailuun lauantaina 18.4.2015 kokoontui kolme tarinoitsijaa ja kourallinen yleisöä. Kädentaitomessut ja keväinen sääkö saivat ihmiset liikkumaan toisiin suuntiin.

Tunnelma Aalto-salin taidesiivessä oli sitä tiiviimpi ja palaute osallistujille sitä perusteellisempi.

Kilpailun voittajaksi valikoitui Raimo Keränen tarinalla Lentojätkä Masa. Kakkossijan otti Harriet Urponen tarinalla Isäni on kuningas ja kolmanneksi sijoittui Jukka Kela, joka kertoi mitä oli olla valokuvamallina turisteille. Kertojilla oli vahva kontakti yleisöön, eloisa kerrontatapa eikä aikarajaa (7 min.) ylitetty. Tuomaristo kaipasi kuitenkin kaikkiin tarinoihin selkeämpää draaman kaarta. Voittajan tarinassa aineksista rakentui draamallisin ja kehityskelpoisin kokonaisuus.

Tarinaniskentäkilpailu järjestettiin yhteistyössä kirjallisuusseuran, kaupunginkirjaston ja Elämäntarinayhdistyksen kanssa. Voittaja matkustaa valtakunnalliseen kilpailuun Kärsämäelle heinäkuussa (https://elamantarinayhdistys.wordpress.com/).

Kilpailua tuomaroivat äidinkielen opettaja Taru Hämäläinen, yrittäjä-tarinamestari Irene Kangasniemi ja kirjastonhoitaja Irene Piippola.

 

Voittaja Raimo Keränen Hirvaalta. Kuva: Rovaniemen kirjasto.

 

Irene Piippola