Kuukauden runot

Jäsen, kirjoitatko runoja? Älä piilota niitä pöytälaatikkoon, vaan julkaise ne täällä seuran verkkosivuilla! Lähetä runosi sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja kirjoita saatteeksi että tarjoat runoasi verkkosivuille kuukauden runoksi.

 

ONNEKSI OLKOON 100-VUOTIAS SUOMI-ÄITI JA -ISÄ!

 

 

Sinä minut kasvatit, isieni maa, rukiisi voima, apilanmahla. 

Ankarasti, hellästi työhön opastit,

kiitollisena leivän murtamaan ja nöyrtymään

hallayönkin jälkeen.

Uuden kesän toivossa jakamaan viimeisen leipäni,

kiittämään, että juuri minulle tämä tuska.

 

Ja vain yksi kysymys jäljellä: –Tuleeko päivä,

jolloin mikään ei satu?

Mitään ei tapahdu, ei unta, valveillaoloa,

kirjoja ja lukijoita.

Tuleeko päivä jolloin ei enää lauluja synny?

 

                                                         

Lilja Kylmänen

  

 

 

 

 

 

 

 Haikuja

 

 

Lampi väreilee.
Hornetit silpoo taivaan.
Nuijapäät uivat.

 

                                                          Järvi liplattaa.
                                                          Poika pyörii ja roiskii.
                                                          Pulahtaa veteen.

 

Märkä asfaltti.
Viemärit tulvivat jo!
Kastuu jalkani.

 

                                                         Rusakko hyppää.
                                                         Vesi läikähtää yli.
                                                         Auto jarruttaa.

 

                                   

                                    Hanget hohtavat.
                                    Suksi lipsuu hangella.
                                    Kaatuu poikanen.

 

                                    Kuusen latvoista
                                    varisee lunta niskaan
                                    hiihtäjän hitaan.

           

 

Riika Kotka

Haikut ovat Riika Kotkan kokoelmasta "Ja minua pelotti kun sammakko nauroi" Mediapinta 2017

  

 

 

 

 

 

 

Kukkakuvio 

 

 

Leveät hartiat siirtävät heinää kuin traktori.

Katselet. Kikakat pellon laidalla.

En hymyäni peittää voinut, kun tanssimme ensimmäistä kertaa. 

Lapsemme ristimänimet ovat,

en muista.

 

Surkastuneet sieraimet imevät muistoa viimeistä.

Kävely, aurinko, kukkakuvio mekossa tai lakanoissa,

en muista.

 

Hampaat voimattomia näkkärille.

Savua ei tupakka, laite kolkko puristaa keuhkoa.

Kynsilakan väriä väitin punaiseksi, se oli lilaa.

Haukuit minua nimellä, millä, 

en muista.

           

Kahvikuppi keraaminen tai muovinen sylkee sisältönsä lattialle.

Itku pahin. En kestä. Karkaan metsään tai baariin.

Äiti ja isä riitelevät, olenko lapsi vai aikuinen,

en muista.

 

Haisee. Ruma nainen tunkee nieluuni. Sekavaa.

Paskaa seinällä kukkakuvion päällä.

Ei vaippoja, olen jo iso poika.

Äiti hakee minut pian. Milloin?

en muista.

           

 

Jarkko Ajanki

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuinka paljon lempeyttä voi ottaa vastaan?

lampun hämyssä jälkeen puolen yön

 

hän katsoo ulos ikkunasta ja

toisaalla eräs seuraa hänen katsettaan

näkee saman kaipuun horisontin

satamavesien loiston ja majakat jotka

he syksyisin sytyttävät

 

kannen liepeessä purukumisinetti

vastauksena pieniä

huomioita ajatuksia helähdyksiä

kissankelloja kirjeessä . 


           

Tiina Qvist

 

  

 

 

 

 

 

 

 

Silloin on huonosti asiat

 

Silloin on huonosti asiat,

kun tallovat hevoset

viljapellot mullaksi,

halla raiskaa tyttäret

ja pojat kykynsä

kadottavat. 


           

Yelling Rosa

 

  

 

 

 

 

 

 

 

Nuorekhaat vaatheet

 

Ko alenusmyynit aloit,
nii mieki lähin vaatekauphaan.
Mie olin päättäny,
että ny mie ostan jotaki nuorekhaampaa.
Mithään tummansinisiä krimpleenijakkapukuja enhään.

Kaupassa myyjä alko heti minua opastamhaan sinne
jakkapukupuolele,
mutta mie panin vasthaan ja sanoin,
että mie halvaan jotakin nuorekhaampaa.
Se katto minua vähä aikaa,
ja sano, että tuola vasemala meilä oon nuoritten vaatheita.

Mie menin sinne,
ja seurasin, minkälaisia vaatheita nuoret tyttäret valikoittit
                ja veit sovituskophiin.
Mie otin samalaisia.
Löysinki yhen puseron,
soli pinkki mustila koukeroila.
Kaulusta mie kyllä vioin liika avaraksi,
mutta sen näkkee sitte päälä paremin.
Sitte mie valittin mustat trikkoohousut,
                semmoset, jokka ylettyvä puolisäähreen.

Mie tunsin itteni jo nuortunheeksi,
oikasin sölän suohraan
ja nostin pää pysthöön niin,
että kaikki leuakki nousit matkassa.
Menin sovituskophiin ja
vetäsin sen puseron pääleni
ja trikkoohousut tietekki kansa.

Ja ko mie katton siihen suuhreen peihliin,
ja ootan, että sieltä näkkyy nuorekas tyär,
niin älä puhu mithään!
Sieltä vahtasi vanhempi vaimoihminen,
jolla oli kaks numeroa liian pienet housut
ja pusero, joka ei ollu armolinen kaulakrutuile.

                 Mie riisuin net nuorekhaat vaatheet pois
                 ja jätin sinne kophiin.

Mie olen enämpi jakkapukuihminen.

 

 

Ritva-Elina Pylväs

Runo on julkaistu kokoelmassa "Väylän vaahtopäillä", joka esiteltiin kesäkuun pääkirjoituksessa

  

 

 

 

 

 

 

 

TARINAKIVI

 

Kuusi seisoo keskellä järveä
tulvaveteen heijastuen.
Istun kivellä, katselen, ihmettelen.
Telkkä pyrähtää lentoon
omaansa kurluttaen.
Laineet väräjävät
vaeltavat luo
varpaat jo kastaen.
Telkkä tuohon taas pyrähtää –
Hyvä ihminen! kivi allani karahtaa –
Nouse jo ylös! minä tähän jään
ja putkahdan esiin kun aika on.

Oi, armaani –
tule uudestaan,
tule luo
kun kesä saa
ja haaveesi kanssas jaan.

 

Leena A-L Heinonen

  

 

 

 

 

 

 

 

Pelko joka löytää pilven tummaan varjoon

 

Hän kulkee lumista tietä,
kuuluu vain askelten rahina,
luonto on vaiti.

Pellon notkelmasta nousee ohut usva,
se sulkee kulkijan harsoonsa, se maistuu lumelta.
Taivas kirkastuu, ilta sytyttää tähdet.

Ojanpientareella, koskemattomassa hangessa
töröttää koiranputkia ja mesiangervoja.
Niiden kesäinen tuoksu jäi lumen alle.

Hän sai sinulta talven kukkia,
siitä on aikaa,
hän muistaa ne.

Aika soljuu kuin puron kirkas vesi
kivien lomitse.
Hän ei pysähdy hetkeen
vaan vaeltaa menneessä tai tulevassa.

 

Marja-Leena Vierelä

  

 

 

 

 

 

 

 

KEVÄT

 

Harakka ponnistelee tuulessa
oksankarahkan kanssa,
tähyilee männyn latvassa
kaikkiin suuntiin,
pudottaa mökkinsä kurkihirren
juuri sille kuuluvaan paikkaan.

Näin syntyy kevät
säännöttömästi, luonnon pykälien mukaan
aavistuksia täynnä
kuin ennen kotona lapsi,
jonka parkaisu
vasta kertoi: se on totta!

* * * * * * * *

Kevättulva lahdella
pakenee pohjoistuulta.
Kivet jään alla talvehtineet linnut
kurkistelevat rannan mudasta.
Niiden kieli niin vaiti;
minun kieleni levoton,
liehuva kesäleninki.

 

Sinikka Lappeteläinen

  

 

 

 

 

 

 

 

KULKUKISSA

 

Tuuli kivikujan roskissa.

Arabiuutisissa jotakin tarpeellista.

Kulkukissa roskakasalla aamiaisella.

Pienempien ilona auringonsiivu 

                      muurin kupeessa.

 

Aika on ikuista niin kauan kun kirjoitan.

Kuolema irrottaa otettaan. Antaa uuden aamun. 

 

 

Maarit Niskanen, Kittilä

HIEKKAENKELI 2016

  

Taidekuvarunokirja HIEKKAENKELI saatavana tekijältä , Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

 

 

 

 

 

 

Yhteisvastuulla

 

Vapaus ansiotyöstä käynnistää monesta luopumisen,
sisin kaipaa tekemistä, ehkäpä uuden tulemisen.
Yhteisvastuulla hyvän kuoleman kohtaamiseen,
liittää yhteen joukon – samanhenkisen.

Näky visiosta – vapauttaa virtaa tajunnan,
piirtyy kehys, samoaa nelikko rinta rinnan.
Kutsu esittelypäivään marraskuisen,
kokoaa sitoutuneista ringin erinomaisen.

Tutustuessa sydän, polku uuteen avautuu,
koulutuksissa tieto–taito yhä kohentuu.
Yhdessä jakaen huoli ja suru puolittuu,
onnistumisen ilo ja välittäminen kertautuu.

Ohjautuu läheisyyteen ihmiset avoimet, maanhiljaiset,
jaetaan hiljaisuus, kuullaan oivat sanoitukset.
Kärsimys, kiitollisuus avaa kanavia julkisuuteen,
siivittää ne saattohoitotyötä näkyväksi tulemiseen.

Varjoina seuraa menetysten kokeminen,
kuvastaa kipuilu ihmisenä kasvamiseen.
Vertaisten tuki on arvokas lahja, korvaamaton,
olisipa tahto kaikkien sama, poissulkematon.

Kokemukset ensimmäisestä vuodesta,
ovat rohkaisseet monia monessa.
On aika päättää yhteinen vuosi kiitokseen,
sallia armeliaisuutta huomisen rinnalla kulkemiseen.

 

 

Anneli Laine
Saattohoidon tukihenkilö

 

 

 

 

 

 

Avoin maailma

 

Aurinko hengittää keltaisin keuhkoin

avaa silmut lehtinuppujen.

Puu huumaantuu lämmöstä

puhtaasta tuulesta.

Hiirenkorvat mettä imee

puun suonien syvyyksistä.

- Perhonen laulaa

toukka lentää

heinä henkäilee

ja varis runoilee

Maailma on avoin

upea.

Kuu taivaalta

tiputtaa mahlaa

unelmille.

 

 

Soile Järvirova

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikki on muuttunut
eikä ole tietä takaisin

Tähdet ovat vaihtaneet paikkaa
ja sanat tarkoittavat jotakin muuta nyt

Silmät eivät näe mitä ennen näkivät
eikä sävelmillä ole enää sama sointi

Mutta kaukana tulevaisuudessa
löytyvät uudet sanat,
uudet tiet, uudet aurinkopaikat

ja iho,
vaikka hauras ja ohut nyt,
valoisa ja uusi
kuin aamu

 

Mona Mörtlund

 

Muistan mettäaukion, lämmön iholla. Runoja. Suom. Irene Piippola. Väylä 2016. 
Runokirjaa voi kysyä mm. kustantajalta sekä Irene Piippolalta sähköpostitse Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

 

 

 

Kaatui puu, kaatui toinen

oli tuulella meno moinen

mistä vauhtinsa otti

minne sellainen hoppu

kaiken edestään kaataa koitti

ennen kuin vimmalle tuli loppu.

 

Meri tuulen kynsissä pahoin voi

se raivonsa tälle esille toi

se möyri ja pärski

vaahtopääaallot kalliota vasten läiski

se pohjia myöten vaikeroi

mutta ei voimakkaammalleen mitään voi.

 

Leena Pyhäluoto

 

 

antaneet kylille nimiä täälläkin ei niin hassujakaan 

 
Alakylä-Paukkaja
Kaukonen-Ukkola
Köngäs- edes pyöriltä jaloiteltava
Helppi-Jakokoski
Meltaus-Selkie
mie menen perunakellariin – talven hevislogan
poikia pelistä peliin kylien ohi kirkonkyliin ja Rovaniemelle
Lohiniva-Louhioja
Pahtajoki-Pankakoski,Lieksa
Juuka;Utra  
menneessä kuussa
kiepsahdinpas taas
useamman läänin viinakaupassa
kun täältä lähtee matkaa ei mittaa
jakokoski-marraskoski

 
näillä rannoilla monesti
silmälasejani (itkin) etsin
kultahan minulle ilmestyy
aina itsesthän
elämä on kova ja kovasta tulee elämä
hokivat teurastamon naiset
kävin isän sunnuntaitöissä hänen mukanaan

 
                vieläkö hän kauhistelee typerää ympäristöään
inhoaa ketään laittaa maisemaansa
ne pilkkaavat (inspiraatio luutuu)
vieläkö hän lihoo?
vielä hän taivastelee sade läts sade läts
kainalot läts pisarat täyttävät nännipihat

 
vanhemmastaan vanhempi
lapsestaan etsii vieraannuttavaa
koristeltu kuin lesken lapsi 

  

Tapani Tavi
Tapani Tavin Runokirjaa Milja idän ja pohjoisen joen nainen (2016) saa tekijältä: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai puh. 040 846 3036

 

  

 

 

Rakkauden teko

  

Mies liivikauppaan pujahtaa
Haluan ostaa rintaliivit 
ilmoittaa
Minkähän kokoiset
Mies hätääntyy
onko niitä monen kokoisia
Avulias myyjä
arvuuttelee
olisiko 
kananmunan kokoiset
melonin kokoiset
kenties appelsiinin kokoiset
mies ilahtuu
appelsiinit
sitten 
väri
vihreät
pannaan pakettiin
ei kun 
kolme kappaletta

 

Leena Patjas

 

  

 

 

Muovikassilla vaikeampaa

 

Ihminen, aikamoinen.
Monta kertaa olen luullut,
enää en kestä.

Tässä kuitenkin olen.

Jos olisin muovikassi,
olisin jo revennyt.

 

Leena Törmänen
kokoelmasta Suru on tosikko ja lähtee (2014)