Huhtikuun runo 2012

Tätä metsää minä kumarran.
Puolukkarypäs männyn tyveä vasten,

punertuneet mustikanlehdet
vaalealla jäkäläpetillä.
Tikka hakannut kaarnasta paloja,
puu kuivuu pian.

kahahtava tuuli
ripottaa neulassateen.
Silitän lämpimänkarkeaa runkoa.
Hyvästi ystävä

Ensi talvena metsäkone rutistaa
teidät syliinsä, näenkö teidät vielä
pöytänä, lattialankkuna, ehkä.

Keväällä palaan
kierrän ryteikön reunaa

Mutaisessa metsäojassa sammakonkutu.
Jos.

Kaarina Ivanoff

Maaliskuun runo 2012

Kuljet pystyssä päin
vaikka niskaasi sataa lunta
uskoit horisonttilinjan olevan siellä
minne joku epäkelpo sen sanoi asentaneensa
uskoit ja uskot yhä laahustaessasi
kalman kalpeudessa
kaduilla, jotka syövät askeleistasi puolet
kaduilla, joiden varsilla ei kuulu hurraa-huutoja
pääoma omapää kallellaan väärään suuntaan
syysmyrskyn jaloista
paapuuriin tai styyrpuuriin olisi mahdollisuus
kuka ohjaa venettäsi
tyveneen tyveneen satamaan
käännä purjeet ja jalat pois
mutasilta kadun pätkiltä
rikki poikki ja pinoon
kuuranpylväät joiden varassa
lepää harhatarha

Pasi Nurmikumpu

Helmikuun runo 2012

He vaelsivat    16.3.11

He vaelsivat sintolaisiin pyhäkköihin,
heittivät kilisevät kolikkonsa alttarin eteen
ja taputtivat käsiään kahdesti,
herättivät näin Jumalansa.

Pyhäkön pihassa he kiinnittivät kirjoituksensa
puiden oksille, joihin olivat pyyntönsä muotoilleet:
anna maailmaan rauha
anna minulle rakkautta
suo pitkää ikää
terveyttä.

Oliko jotain unohtunut:
pidä mannerlaatat paikoillaan
älä nostata tsunamia
älä anna ydinvoimaloiden sydänten sulaa.

Tuulessa ja auringossa toiveet haalistuivat,
unohtuivat ja laatat liikkuivat,
tsunami pyyhkäisi,
sydämet olivat vaarassa sulaa.

Heidän riisipeltonsa,
kirsikkatarhansa
ja hillityt kivipuistonsa,
ihmiset kimonoissaan ja arkipuvuissaan,
otti vastaan Tyynimeri.

Vuoristojen ja auringonnousun maa
oli peltikasaa ja mutaa,
uponneita laivoja ja talojen raunioita
joku pelastunut etsi ja löysi omaisensa.

Kuolleensa hän lähetti tuntemattomaan
buddhalaisin menoin.
Hiljaisena kohtaloonsa taipuneena hän,
joka jäi henkiin,
jatkoi elämäänsä suru hartioillaan.

Marja – Leena Vierelä

Tammikuun runo 2012

Istut portailla ja meluton on ilta,
et paljoa odottanut juuri tuolta lauantailta

Kuulet kuun sinulle kuiskaavan sattumalta
”sinun käsissäsi on koko maailman kulta”

Katsot kiireesti alas ja näet,
typötyhjät ovat nuo kädet

Mutta kuuletko kaukaa nuo sävelet?
ne tulevat luoksesi vähitellen

Kuulet ne kaikki.

Huomaat, kuinka koivut alkavat laulaa
kuulet sävelmiä edestä ja kaukaa

lumi, jää ja kylmyys pois sulaa,
kaikki ympärilläsi hohtaa

Metsä on aina niin suloinen,
joki taas arkaluontoinen,
kallio ainakin satakiloinen,
kuu joskus liiankin dramaattinen,
taivas on joka päivä erilainen

Sinä olet ainutkertainen.


- Saaga Lauri