KATHARSIS

  

 

Kun kelloni juuttui iltapäivälle
      kello puoli kolmen kohdalle pelkäsin,
      ettei iltaa tulisi

                Olin kierinyt järvien pohjilla.
                tuntureiden lähteillä
                kyselemässä sinua
                kulkenut jokaisen tien
                joka eteeni sattui

kipusin torneihin, joita ei ollut
                   kaadoin aitoja, joita ei pystytetty!

 

         Muistin kuinka sinä et osannut puhua,
         enkä minä olla vaiti,
         toinen jalka piti ovea raollaan,
                   toinen juoksi kannoillasi
              ja yöt, kuinka ne meitä söivät!

                 Kuinka revityt sudenkorennot
                 levittivät siipiään,
                 eivätkä pystyneet enää lentämään!

 

Kun kaamos vihdoin taittoi
asuurit siipensä sysäten
viisarin liikkeelle oivalsin
ettei sinua edes ollut!

                       ja ilta tulisi,
                       se tulisi hopeanharmaille veräjille,
                       hirnuisi latojen katoilla,

    ei vain sattunut heti aamupäivästä kohdalleni.

 

Pirjo Maununtytär