Tietoa seurasta
Lapin Kirjallisuusseura perustettiin Rovaniemellä 20.4.1996. Seura perustettiin lappilaisten kirjailijoiden, kirjoittajien ja kirjallisuuden edistämisestä kiinnostuneiden yhdyssiteeksi. Lapissa ei ole ollut läänin kattavaa kirjallisuusyhdistystä sen jälkeen, kun Pohjoiset Kirjailijat ry. jäädytti toimintansa vuonna 1987.
Lapin Kirjallisuusseura pyrkii sääntöjensä mukaisesti edistämään kirjallisuuden tuntemusta, julkaisemista, levittämistä sekä luku- ja kirjoitustaitoa ja -harrastusta, ja luomaan siltaa lukijoiden ja kirjailijoiden välille.
Seuran vuosikokoukset ovat maalis- ja marraskuussa. Vuosikokousten yhteydessä järjestetään yleisötilaisuuksia, keväisin teemaseminaari ja syksyisin Tekijöiden päivä, johon kutsutaan kuluneen vuoden aikana kirjan julkaisseet lappilaiset kirjailijat ja järjestetään kirjatori. Aiemmin on järjestetty eri tilaisuus omakustantajille ja kaupallisen kustantajan kautta kustantaneille, mutta vuodesta 2011 heidät esitellään samana päivänä.
Seura julkaisee Lapillinen-lehteä, jota jaetaan seuran jäsenille ja kaikkiin Lapin läänin kirjastoihin sekä Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan kirjastoihin paikkakunnille, joissa on suomenkielistä väestöä. Lapillinen toimii julkaisukanavana seuran jäsenille ja se esittelee myös seuraan kuulumattomien kirjoittajien ja kirjallisuuden harrastajien tekstejä. Lehden nimi on johdettu sanasta lapilli, laavasta jähmettynyt siru.
Seura tarjoaa arviointipalvelua kaikille läänin kirjoittajille, järjestää kirjoittajakursseja, kirjallisia tapahtumia ja välittää kirjailijavierailuja kouluihin ja erilaisiin tilaisuuksiin. Vuosittain kesäkuussa järjestettävä kirjoittajakurssi Sodankylässä on jo vakiintunut osa seuran toimintaa.
Seura toimittaa jäsenilleen jäsenpostia 4-6 kertaa vuodessa.
Seura kuuluu Suomen Kirjailijaliittoon ja Barents Literature Centreen. BLC on Barentsin alueen kirjallisuuden yhteistyöelin. Sen hallituksessa on edustajia Norjasta, Ruotsista, Suomesta ja Venäjältä sekä saamelaisten edustaja. Kirjallisuusseuran jäsen Matti Ylipiessa valittiin keväällä 2011 BLC:n puheenjohtajaksi. BLC isännöi Överkalixissa kirjailijataloa, jonka huoneet ovat myös kirjallisuusseuran jäsenten käytössä korvausta vastaan.
Lapin Kirjallisuusseura on avoin kaikille kirjallisuuden ystäville. Seuran jäseneksi voi liittyä hallitukselle osoitetulla hakemuksella osoitteessa: Saarineitamontie 9, 99800 Ivalo, sähköposti: This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it. tai tältä sivustolta löytyvällä sähköisellä lomakkeella.
Seurassa on tällä hetkellä noin 260 jäsentä, joista kaupallisen kustantajan kautta julkaisseita kirjailijoita yli 50, näistä 12 Suomen Kirjailijaliitossa, ja lisäksi omakustantajia. Jäsenmaksu on 20 euroa/vuosi, eläkeläisiltä, työttömiltä, opiskelijoilta ja varusmiehiltä 10 euroa/vuosi.