Kuukauden runot

Jäsen, kirjoitatko runoja? Älä piilota niitä pöytälaatikkoon, vaan julkaise ne täällä seuran verkkosivuilla! Lähetä runosi sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja kirjoita saatteeksi että tarjoat runoasi verkkosivuille kuukauden runoksi.

 

 

KOHTA

  

Villit vihreät joet

kämmenselälläsi



violetit valtameret

reisilläsi



syklaamisaaret

kaulallasi



maissipellot

silmissäsi



tienviitat

joista ei voi erehtyä



kartta jonka haluan

unohtaa

kun kohta kuljen

ilman sinua

 

 

Anne Lukkarila

kokoelmasta Kaikki ihosi kyyneleet (AK Kustannus), joka julkaistiin 15.8.2018. Saatavana verkkokirjakaupoista ja kirjastoista e- kirjana ja nidottuna. 

                                

                         

                                   

 

 

 

 

 

 

 

LINTUJA

  

 

Pronssiset linnut.

Ne istuvat orrella,

niin kuolemakin.

Kun aikaa ei enää ole,

istuu kuusen ylimmällä oksalla käki,

valkoinen käki.

Se laulaa elämästä,

se laulaa hiljaa.

 

Olli Kaihua 

                                

                         

                                   

 

 

 

 

 

 

 

KATHARSIS

  

 

Kun kelloni juuttui iltapäivälle
      kello puoli kolmen kohdalle pelkäsin,
      ettei iltaa tulisi

                Olin kierinyt järvien pohjilla.
                tuntureiden lähteillä
                kyselemässä sinua
                kulkenut jokaisen tien
                joka eteeni sattui

kipusin torneihin, joita ei ollut
                   kaadoin aitoja, joita ei pystytetty!

 

         Muistin kuinka sinä et osannut puhua,
         enkä minä olla vaiti,
         toinen jalka piti ovea raollaan,
                   toinen juoksi kannoillasi
              ja yöt, kuinka ne meitä söivät!

                 Kuinka revityt sudenkorennot
                 levittivät siipiään,
                 eivätkä pystyneet enää lentämään!

 

Kun kaamos vihdoin taittoi
asuurit siipensä sysäten
viisarin liikkeelle oivalsin
ettei sinua edes ollut!

                       ja ilta tulisi,
                       se tulisi hopeanharmaille veräjille,
                       hirnuisi latojen katoilla,

    ei vain sattunut heti aamupäivästä kohdalleni.

 

Pirjo Maununtytär 

                                

                         

                                   

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyrkeissä pidelty ikävä, nyrjähtänyt tapa kiertyä rullalle kankaaseen, pidellä siitä kuin kaikki olisi lentävää


      kiertein tehdyt, turhista kootut
ei meitä saa auki ellei tiedä kiertosuuntaa, arvaus ei auta, kuihdumme, hukumme ilmaan, palaudumme maaksi

 

     Sanon me kuin olisin jonkin osa,
     johonkin laskettu

 

 

Tässä on joku nukkunut.

 

 

 

Jenni Grönqvist 

                                

                         

                                   

 

 

 

 

 

 

 

Sydämeni

 

Sydämeni

kuin ”lepäävä viulu”.

Työvuosien kireä jousi

jo katkennut.

Nyt soitintani

näppäilevät

pienet sormet

ja milloin heleät,

milloin tummat soinnut

valtaavat minut.

 

 

                                                          

                                    Sinikka Lappeteläinen

 

 

 

 

 

 

 

 

Aurinko

 

Olen kiitollinen auringosta.

Sen valo riisuu ruumiini.

Sen säteet tunkeutuvat sieluuni.

Herättää sydämeni kiitokseen

Sen lämpö hellii ihoani.

Siivittää aivoni rakkauteen.

Sen energia huutaa, tule

kanssani alttarille, uuteen päivään.

 

 

                                                          

                                    Markku Knuuti

 

 

 

 

 

 

 

 

Sanat

 

Ainut merkityksellinen pääoma

on oma pää.

Kallo, kellari, aitta, käteisvarasto

Säilytän siellä inhimillisyyteni tärkeimmät asiat,

sanat.

 

Kallokellarin pohjimmaiset kivet on muurattu

jäykän moraalin betonilla

isoista asennejärkäleistä.

Niiden päällä seisoo koko rakennelma.

 

Kellarin ensimmäisen kerroksessa,

aivan heti ovensuussa on arkinen käyttösanasto.

Pyöreäkulmaisiksi kuluneita itsestäänselvyyksiä:

"Minä olen, sinä olet, hän on, jos, vaikka..."

Ja aivan niiden vieressä tyrkyllä,

ensiksi siepattavissa,

on runsas rumien ja ilkeiden sanojen laari.

Niitä ei tarvitse koskaan etsiä.

 

Varaston keskivaiheilla ovat erikoissanat

asiallisesti erivärisiin laatikoihin pakattuina.

Ne on valmistettu kiiltävästä metallista.

Niiden käyttöönotto on työlästä ja vaatii aikaa,

mutta muita sanoja täsmällisempinä ne kuulostavat virallisilta.

 

Kaukana aivan perällä on salainen kori.

Siellä ovat lempeät ja pehmeät sanat.

Ne on kääritty huolellisesti paksuun villavaippaan,

että ne säilyisivät uusina ja lämpiminä.

 

Siihen varaston osaan tarvitaan erikoisavain.

 

Ja ne otetaan käyttöön vain silloin,

kun rakkaimman lämpö on ihan liki,

käsi etsii toisen iholta herkimmät kohdat,

kun huulet ovat kuumat.

 

 

 

                                                         

                                    Lauri Akola

 

 

 

 

 

 

 

 

Kilometritolppien etäisyys maili

Baarien väli

     pissähädänpituinen

 

Tappava tippakuu

loputon

 

            Hän unttuinen, kirsikkainen

 

Korkkiruuvinsuoralla jano

 

kiilaa ohi

 

                                                         

                                    Pälvi Rantala

 

 

 

 

 

 

 

 

SAAPAS

 

 

Kaipa se menee tämäkin vuosi,
siinä missä edellinenkin
tai sitä edellinen;
tai joku niistä -
valitkoon itse itsensä.

Niistä yhtä erkomma nostamaan,
tulee ylpiäksi
ja länää muut.

Tuijotellaan merelle,
suolaveden yli ulapalle - aavan taa -,
siellä horisontissa näkyy liikkuvan lammaskatras,
sellainen tummahkon sorttinen;
uhkeahko pullukkainen.

Saapas nähdä ajelehtiiko tälle rannalla
ja alkaa rähmimään räntää
kun ei tuo Pohjan akkakaan saa kiihotettua
itseään hyytävään kiukkuun.

Lempeänä häärii Golf-virran loppujen päällä;
liekkö sivut kipeinä - vaiko ristiselkä,
onhan tuo ristiään jo kantanut vuosituhansia
suomilaisten suussa.

Arktinen hysteria jatkuu ja voi hyvin.

 

 

                                                         

Harri Harmaasusi Markoff

Runoilija ja valokuvataiteilija Harmaasusi julkaisi 2017 runokirjan Voittamattoman auringon päivä (Mediapinta).  

 

 

 

 

 

 

 

ONNEKSI OLKOON 100-VUOTIAS SUOMI-ÄITI JA -ISÄ!

 

 

Sinä minut kasvatit, isieni maa, rukiisi voima, apilanmahla. 

Ankarasti, hellästi työhön opastit,

kiitollisena leivän murtamaan ja nöyrtymään

hallayönkin jälkeen.

Uuden kesän toivossa jakamaan viimeisen leipäni,

kiittämään, että juuri minulle tämä tuska.

 

Ja vain yksi kysymys jäljellä: –Tuleeko päivä,

jolloin mikään ei satu?

Mitään ei tapahdu, ei unta, valveillaoloa,

kirjoja ja lukijoita.

Tuleeko päivä jolloin ei enää lauluja synny?

 

                                                         

Lilja Kylmänen

  

 

 

 

 

 

 

 Haikuja

 

 

Lampi väreilee.
Hornetit silpoo taivaan.
Nuijapäät uivat.

 

                                                          Järvi liplattaa.
                                                          Poika pyörii ja roiskii.
                                                          Pulahtaa veteen.

 

Märkä asfaltti.
Viemärit tulvivat jo!
Kastuu jalkani.

 

                                                         Rusakko hyppää.
                                                         Vesi läikähtää yli.
                                                         Auto jarruttaa.

 

                                   

                                    Hanget hohtavat.
                                    Suksi lipsuu hangella.
                                    Kaatuu poikanen.

 

                                    Kuusen latvoista
                                    varisee lunta niskaan
                                    hiihtäjän hitaan.

           

 

Riika Kotka

Haikut ovat Riika Kotkan kokoelmasta "Ja minua pelotti kun sammakko nauroi" Mediapinta 2017

  

 

 

 

 

 

 

Kukkakuvio 

 

 

Leveät hartiat siirtävät heinää kuin traktori.

Katselet. Kikakat pellon laidalla.

En hymyäni peittää voinut, kun tanssimme ensimmäistä kertaa. 

Lapsemme ristimänimet ovat,

en muista.

 

Surkastuneet sieraimet imevät muistoa viimeistä.

Kävely, aurinko, kukkakuvio mekossa tai lakanoissa,

en muista.

 

Hampaat voimattomia näkkärille.

Savua ei tupakka, laite kolkko puristaa keuhkoa.

Kynsilakan väriä väitin punaiseksi, se oli lilaa.

Haukuit minua nimellä, millä, 

en muista.

           

Kahvikuppi keraaminen tai muovinen sylkee sisältönsä lattialle.

Itku pahin. En kestä. Karkaan metsään tai baariin.

Äiti ja isä riitelevät, olenko lapsi vai aikuinen,

en muista.

 

Haisee. Ruma nainen tunkee nieluuni. Sekavaa.

Paskaa seinällä kukkakuvion päällä.

Ei vaippoja, olen jo iso poika.

Äiti hakee minut pian. Milloin?

en muista.

           

 

Jarkko Ajanki

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuinka paljon lempeyttä voi ottaa vastaan?

lampun hämyssä jälkeen puolen yön

 

hän katsoo ulos ikkunasta ja

toisaalla eräs seuraa hänen katsettaan

näkee saman kaipuun horisontin

satamavesien loiston ja majakat jotka

he syksyisin sytyttävät

 

kannen liepeessä purukumisinetti

vastauksena pieniä

huomioita ajatuksia helähdyksiä

kissankelloja kirjeessä . 


           

Tiina Qvist

 

  

 

 

 

 

 

 

 

Silloin on huonosti asiat

 

Silloin on huonosti asiat,

kun tallovat hevoset

viljapellot mullaksi,

halla raiskaa tyttäret

ja pojat kykynsä

kadottavat. 


           

Yelling Rosa

 

  

 

 

 

 

 

 

 

Nuorekhaat vaatheet

 

Ko alenusmyynit aloit,
nii mieki lähin vaatekauphaan.
Mie olin päättäny,
että ny mie ostan jotaki nuorekhaampaa.
Mithään tummansinisiä krimpleenijakkapukuja enhään.

Kaupassa myyjä alko heti minua opastamhaan sinne
jakkapukupuolele,
mutta mie panin vasthaan ja sanoin,
että mie halvaan jotakin nuorekhaampaa.
Se katto minua vähä aikaa,
ja sano, että tuola vasemala meilä oon nuoritten vaatheita.

Mie menin sinne,
ja seurasin, minkälaisia vaatheita nuoret tyttäret valikoittit
                ja veit sovituskophiin.
Mie otin samalaisia.
Löysinki yhen puseron,
soli pinkki mustila koukeroila.
Kaulusta mie kyllä vioin liika avaraksi,
mutta sen näkkee sitte päälä paremin.
Sitte mie valittin mustat trikkoohousut,
                semmoset, jokka ylettyvä puolisäähreen.

Mie tunsin itteni jo nuortunheeksi,
oikasin sölän suohraan
ja nostin pää pysthöön niin,
että kaikki leuakki nousit matkassa.
Menin sovituskophiin ja
vetäsin sen puseron pääleni
ja trikkoohousut tietekki kansa.

Ja ko mie katton siihen suuhreen peihliin,
ja ootan, että sieltä näkkyy nuorekas tyär,
niin älä puhu mithään!
Sieltä vahtasi vanhempi vaimoihminen,
jolla oli kaks numeroa liian pienet housut
ja pusero, joka ei ollu armolinen kaulakrutuile.

                 Mie riisuin net nuorekhaat vaatheet pois
                 ja jätin sinne kophiin.

Mie olen enämpi jakkapukuihminen.

 

 

Ritva-Elina Pylväs

Runo on julkaistu kokoelmassa "Väylän vaahtopäillä", joka esiteltiin kesäkuun pääkirjoituksessa

  

 

 

 

 

 

 

 

TARINAKIVI

 

Kuusi seisoo keskellä järveä
tulvaveteen heijastuen.
Istun kivellä, katselen, ihmettelen.
Telkkä pyrähtää lentoon
omaansa kurluttaen.
Laineet väräjävät
vaeltavat luo
varpaat jo kastaen.
Telkkä tuohon taas pyrähtää –
Hyvä ihminen! kivi allani karahtaa –
Nouse jo ylös! minä tähän jään
ja putkahdan esiin kun aika on.

Oi, armaani –
tule uudestaan,
tule luo
kun kesä saa
ja haaveesi kanssas jaan.

 

Leena A-L Heinonen

  

 

 

 

 

 

 

 

Pelko joka löytää pilven tummaan varjoon

 

Hän kulkee lumista tietä,
kuuluu vain askelten rahina,
luonto on vaiti.

Pellon notkelmasta nousee ohut usva,
se sulkee kulkijan harsoonsa, se maistuu lumelta.
Taivas kirkastuu, ilta sytyttää tähdet.

Ojanpientareella, koskemattomassa hangessa
töröttää koiranputkia ja mesiangervoja.
Niiden kesäinen tuoksu jäi lumen alle.

Hän sai sinulta talven kukkia,
siitä on aikaa,
hän muistaa ne.

Aika soljuu kuin puron kirkas vesi
kivien lomitse.
Hän ei pysähdy hetkeen
vaan vaeltaa menneessä tai tulevassa.

 

Marja-Leena Vierelä