Helmikuu 2022

Niin se valuu hiljalleen
pehmentää maiseman
ohjaa ihmiset takaisin sisälle
yhdessä takan ääreen ihmettelemään

siellä he jakavat tarinoita
toisista kaltaisistaan
pienimmät heistä nukahtavat
ja osan valtaa levottomuus
mutta takan pehmeä lämpö
heidät jälleen rauhoittaa

alkaa olla jo keskiyö
tähdet kirkastuvat
ja kuu valaisee
yksinäisen kulkian tien
kohti mökkiä mistä hehkuu
lempeä valo ja lämpö

ikkunassa varjot kantavat
lapsiaan sänkyyn
ja sen jälkeen halaavat pitkään
ottavat kädestä ja katsovat
hiipuvia takan loimuja

kulkija hymähtää itsekseen
ja hänet valtaa sama
lämpö ja rakkaus
vaikka seisookin yksin keskellä
kuun valaisemaa tykkylumi metsää

Sara Korkala