Toukokuu 2022

Minä ja kirjallisuus: 10 huomiota

Kaaos 

Työstän toista runoteostani, ja tällä hetkellä voisin vaikka vannoa, että siitä ei kuunaan tule valmista. Seuraavaksi tulostan käsikirjoitustiedoston, jos sitä nyt käsikirjoitukseksi vielä voi kutsua. Tekstit kysyvät muotoaan, ovat vasta tuloillaan, ja minun pitäisi löytää niille suunta. Keskeneräisyyden sietäminen on kamalaa. Kuten myös sen hyväksyminen, että ei ole muuta keinoa kuin kulkea kaaoksen läpi. 

Lukeminen

Katselen teoksia kirjahyllyssäni. Siinä ne ovat, niin viattoman valmiina ja olemassa. Ikään kuin olisivat vääjäämättömästi syntyneet juuri sellaisiksi kuin ovat. Lukeminen olisi luultavasti tuskallista, jos kaikki se aika ja uurastus, mitä kirjoittaminen vaatii, välittyisivät sivuista läpi. On uskomatonta, että vuosien työn pystyy lukemaan muutamassa tunnissa.  

Runous

Onko niin, että kaikki ihmiset kantavat sisällään jonkinlaista mykkyyttä? Minun mykkyyteni resonoi runoudessa. Upeassa Kirjoitan-teoksessaan Marquarite Duras kuvailee, kuinka kirjoittaminen on “tuntematon kirjailijassa, hänen päässään, ruumiissaan”. Kuvittelen, että se, mitä minä kutsun mykkyydekseni, on jollain tapaa lähellä Durasin tuntematonta.   

Opinnot

Rakastin kirjallisuustieteen opintojani. Ajanjaksoa, joka koostui pitkälti lukemisesta, ajattelemisesta ja keskusteluista. 

Pelko

Kirjoittamaan uskaltauduin kunnolla vasta myöhemmin.

Sanataidekasvatus

Luulen, että jos omaan kirjoittamiseeni ei olisi liittynyt niin suurta ja lamaannuttavaa kauhun kokemusta, minusta ei olisi tullut sanataideohjaajaa. Toki pelko on edelleen olemassa, mutta minulla on enemmän keinoja löytää sen läpi. Se on lahja, jota voin välittää eteenpäin. Luovaa kirjoittamista opetan muun muassa Rovaniemen kansalaisopistossa.

Sosiaalisesti sitoutunut taide

Valmistumiseni jälkeen en heti löytänyt oman alani töitä, vaan työskentelin tarjoilijana, siivoojana, lastenhoitajana, mitä milloinkin. Halusin kuitenkin tehdä jotain mielekästä ja yhteistä hyvää kasvattavaa myös omaan osaamiseeni liittyen, ja niinpä aloimme ystäväni kanssa ohjaamaan vapaaehtoistyönä luovaa kirjoittamista nuorille mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Ryhmästä tuli läheinen. Jos saisin jotain kyseisestä kuntoutuskeskuksesta levittää myös sitä ympäröivään maailmaan, niin se olisi se uskomaton lämpö ja myötätunto, millä osallistujat kuuntelivat toistensa tekstejä ja tarinoita. 

Myöhemmin minulle on tarjoutunut mahdollisuus päästä hanketyössä kehittämään vastaavanlaista lukutaitotyön ja kulttuurihyvinvoinnin rajapinnoilla tapahtuvaa sanataidetoimintaa.

Päiväkirja

Päiväkirjan kirjoittaminen on yksi arjen kauneimmista rituaaleista. Minulle se on väylä pitää myös muuta kirjoittamista avoinna. Ikään kuin taide vaatisi esiasteen, jonka ei tarvitse olla taidetta eikä edes estetiikan näkökulmasta motivoitunutta.

Kirjasto

Työskentelen kirjastonhoitajana Rovaniemen kaupunginkirjastolla. Pidän kirjallisuuden yleisötyöstä, siitä että pääsen työssäni tekemään kirjallisuuden maailmaa tutummaksi ja lähestyttävämmäksi erilaisille lukijoille. 

Yhteisö

Monet varmaan löytävät kirjallisuusyhteisönsä jo varhemmin. Minä koin hämmentävän pitkään kirjallisuuden lähinnä yksityisasianani. Mutta nyt kun työskentelen alalla, olen alkanut enenevässä määrin kaipaamaan muita samaan heimoon kuuluvia lähettyvilleni. Tuntuu tärkeältä jakaa kokemuksia ja tehdä asioita enemmän yhdessä. Lapissa asuvana taiteilijana koen luonnollisesti pohjoisen kirjallisuuselämän ja sen vaalimisen erityisen merkitykselliseksi.

Laura Herva

Runoilija, sanataideohjaaja, kirjastonhoitaja sekä Lapin kirjallisuusseuran hallituksen jäsen