Kirjallisuuden tulevaisuus.

Päteekö tässä vanha, hieman muunneltu sanonta ”Minkä lapsena oppii sen vanhana taitaa”?

Jo vauvaiästä lähtien piirrettyjen ja satujen maailma avautuvat kuvallisessa muodossa kannettavien ja kännyköiden näytöiltä. Ne hetket, jolloin aikuinen pitää lasta sylissään ja lukee loruja, satuja ja tarinoita antavat kuitenkin lapselle mittaamattoman arvokasta pääomaa. Maailmankuvan laajeneminen, kielellisen ilmaisun kehittyminen ja sanavaraston rikastuminen luovat tulevaisuudessa tarvittavia oppeja elämässä pärjäämiseen. 

Kirjallisen ilmaisun taitaminen on opiskellessa ja työelämässä tärkeää. Ajatelkaamme erilaisia työtehtäviä, joissa hyvä luku-ja kirjoitustaito on pärjäämisen edellytys. Aika harvassa työpaikassa selviää ilman edellä mainittuja taitoja. Myös luetun tekstin ymmärtäminen, kriittinen pohtiminen ja sisäistäminen ovat edellytys monenlaisen disinformaation maailmassa.

Tarinoiden tarve ei katoa, mutta millaisen muodon niiden ilmaisu saa? Elokuvat, suoratoistopalveluiden sarjat ja vähenevässä määrin televisio tyydyttävät suurelta osin yhteiskunnan tarinatarpeen. Elokuvassa näemme henkilön erilaisissa tilanteissa ja voimme samaistua hänen kohtaloonsa. Silti tarkastelemme tapahtumia ulkoapäin. Romaanissa näemme romaanihenkilön maailman hänen silmiensä kautta ja näin jaamme hänen kokemuksensa sekä hänen todellisuutensa toisesta näkökulmasta. Samalla voimme tarkastella tätä kokemista.  Asetumme ikäänkuin hänen ”nahkoihinsa”. Kirjallisuuden kautta voimme samaistua monenlaisiin tuntoihin, kohdata erilaisia kulttuureita, saada syvällisempää tietoa meitä kiinnostavista asioista. Lukeminen ja nykyisin myös kirjojen kuuntelu lisää kykyämme keskittyä ja rauhoittua hektisestä arjesta. 

Kirja on ystävä, joka on aina vierelläsi. 

Tuula Luiro, Lapin kirjallisuusseuran puheenjohtaja