Aika jättää jälkensä -antologia on ilmestynyt!

20.6.2023

Lapin kirjallisuusseura järjesti viime vuonna kirjoituskilpailun, jonka otsikkona oli Aika jättää jälkensä. Kilpailun suosio ylitti kaikki odotukset, saimme määräaikaan mennessä 261 tekstiä, joista neljäsosa oli runoutta ja loput proosaa. Nyt julkaistavaan antologiaan on koottu 32 kilpailuun osallistunutta tekstiä. 

Kilpailun voittaja ja kunniamaininnan saajat julkistettiin 26.11.2022 Tekijöiden päivässä Rovaniemellä. Voiton vei Kauniaisissa asuva oululaislähtöinen Mirjami Sirén proosatekstillään Laituri, joka on rakennettu mökkikirjamerkintöjen tapaan. Toiseksi sijoittui rovaniemeläinen Irja Mäkitalo proosarunollaaan Peilin kehyksessä, joka kertoo kuolemasta karanteenissa. Kolmanneksi tuli Erkki Hipponen proosatekstillään Kätkö, jossa kuvataan elämäkerrallisesti tärkeän päivän tapahtumia. Kunniamaininnat tuomaristo jakoi seuraaville ilman paremmuusjärjestystä: Heli Mikula, Lintulauta; Outi Oja, Tervolassa lokakuussa 1944; Katariina Kohtamäki, Kärsivällisyyteni on poissa; Teija Laine, Sinulle sittenkin, tänä syksynä; Leena Pyhäluoto, Ei näytetä kenellekään

Antologia julkaistaan vain e-kirjana ja se on vapaasti luettavissa.

Onnittelut vielä kerran voittajatekstien kirjoittajille ja kaikille antologiaan mukaan valituille!